Sivut

perjantai 29. maaliskuuta 2013

It's automatic

Meillä alko eilen loma :) on kivat fiilikset, toisinkuin rupesin ajattelemaan asioita.... Siitä kuinka suuri vaikutus ihmisen ympärillä olevilla asioilla on. Esimerkiksi minä en oo mielestäni laiha, mutta myönnän etten ole lihavakaan. Mutta monet asiat vaikuttavat tuohon 1) kaverini ovat paljon laihempia ja silti sanovat itseään läskiksi ja kohta ovat oikeasti anorektikkoja 2) en viihdy omassa kehossani 3) lista jatkuu loputtomiin. Onneksi mua auttaa tos asias se että Joni aina piristää mua ja sanoo et oon just hyvä tälläsenä ku oon, mut silti en voi olla ajattelematta asiaa. Toinen asia on se että musta tuntuu etten oo hyvä missään. Oon ala-asteella ollu muihinverrattuna hyvä piirtämään, mutta nyt oon ihan surkee. Pitäis kai harjotella et olisin parempi ja kaikkee, mutta en jaksa enää edes yrittää ku kattoo muitten töitä niin aiva masentaa ku ite ei osaa. Oon sellanen ihminen et yleensä masennun ku en osaa ja sitte masentumisen myötä en jaksa edes yrittää. Mutta on sellasia asioita missä jaksan yrittääki, esim. ratsastuksessa on kokoajan epäonnistumisia mutta ne onnistumiset palkitsee. Ton asian takia olenkin ihmetellyt että miten oon jaksanut edes yrittää ratsastaa? kai rakkaudesta lajiin (: Tossa vähä mun tämänhetkisiä mietteitä!

Mulla oli matikankoe ja mulla oli se vähä kiire tehdä koska mulla oli aikaa vain 35min :D mun piti olla terkkarilla 8:30 ja mut rokotettiin. Jännitin ihan hirveesti mut hyvin se silti meni :) vähä kirpaasi mut ei muuten mitää, paitsi et vähä kuumeinen olo ja lihas kipee. Ny ku kerta lomaki on alkanu niin on vain loman jälkeen kaks koulupäivää ja sitte Teneriffa! et mulla on aika pitkä loma, välis vaan 2 päivää koulua :) jes ♥ sori teille ku hehkutan jotain matkaa ku ite joudutte jäämään suomeen :D Niina on luvannu hoitaa Saraa matkan ajan niin on jotain niin ihanaa tietää et Sara on hyvissä käsissä ♥

Joni oli meillä keskiviikkona mutta tuli meille myös torstaina ja nyt sit saa nähä kuinka kauan se on meillä :) varmaan maanantaihin asti! Ollaan oltu tallilla, syöty kaikkee hyvää ja pidetty hauskaa! On tosi ihanaa ku saa olla vihdoinkin oikein kunnolla yhdessä ja varsinki ku kohta joutuu olemaan viikon erossa toisistaan.  Tänään ollaan oltu Vilin kans lenkillä ja sit tultiin hetkisitte tallilta :) Äitiki ratsasti pitkästä aikaa Saralla mutta menin sillä ite silti ensin että saa treeniä jatkettua ettei ollu höllöilypäivä :D Nyt olis tarkoitus syödä viä tosihyvää ruokaa ja sit mennään kylille Annan kans ku Veera tulee Helsingistä tänne ♥ näkee sitäki :)!

Mun Nellyn tilaus tuli muutes yks päivä ja äiti osti mulle lisää piilolinssejä ja sitä ainetta niiden säilömiseen :) Mut meen tästä ny Jonin kans syömään ja pian kyllille, heipsu ♥










maanantai 25. maaliskuuta 2013

Just one last time

Miten mä kuvailisin mun tätäpäivää? Lyhyesti se on ollut tylsä ja normaaleja rutiineja. Koulus oli ihan jees, vaikka jotenkin aamupäivästä kaikkien naamat vitutti mua, niin saatoin olla töykee kaikille ja ilmaista mielipiteeni turhankin suoraan. Anteeks siitä rakkaat kaverit ♥ Koulun jälkeen menin kirjastoon palauttaan sen Sinuhen. Meinasin ensin et lainaan sen uusiste ja luen loppuun Espanjas, mutta sit aattelin et kumminki hukkaan sen ja päädyin päätökseen että jätän kirjan suosiosta kirjastoon ja otan Espanjaan jonkun omista heppakirjoista, koska niistä en oo lukenu puoliakaan. En normaalisti lue kirjoja mutta Espanjas on varmaan aurinkoo ottaes kiva lukee ja tartten lentokoneeseen tekemistä, josny pystyn lukemaan siä. Oon kauheesti miettiny miten saan sen n. 6 ja puoltuntii kulutettuu sielä lentokonees. Tänhetkinen suunnitelma tekemisiä on: elokuvien kattominen koneelta, puhelimella pelaaminen ja musiikin kuuntelu + kirjan lukeminen jos pystyn :) Jos teillä on jotain ideoita saa toki kertoo! (: Niin ja sit koulunjälkeen kävin vielä Separis ostaas mountain dew supernovaa, milka suklaalevyn (♥), kinuskipullan ja daim suklaaraepaloja :D pitää olla pikkusen läski, läski, läski.... :D vai miten se laulu meneekää, mut aattelin olla ihana tyttöystävä joka avaa vasta ton suklaalevyn keskiviikkona ku Joni tulee meille :)

Mulle tuli muutes viimmeviikolla ne nellyn bikinit mut arvakkaapa mitä.... ensimmäästä kertaa mulle ei oo oikee koko s tai xs, mun piti tilata medium koko :D tunnen itseni nyt vähä öö.... kurvikkaaksi? :DDD no ainakin tietää et nellyn koot vastaa pienenpiä mitä normaalisti. Palautettiin ne ja sit tilattiin heti uudet, mutta isommat :) luulis et ne tulee tälläviikolla. Mutta muuten olin bikineihin tyytyväinen et ne oli kivan näköset, ne ei toki ollu niin kirkkaan turkoosit mitä kuvista sai käsitykseksi mutta se ei haittaa mitään.

Oon nyt ollu normaalisti ratsastaas jokapäivä ja yks vapaapäivä viikos. Sara on menny tosi hyvin ja en oo ehkä koskaa saanu sitä meneen noin hyvin ku ny ollaan kohta kaks viikkoo menty! Oon niin tyytyväinen tähän suureen kehitykseen, nyt vaan ku pääsis hyppään kunnolla niin sitte on hyvä ;) Totesin eilen ku olin ilman satulaa maastos et oon aika ninja ja taitaa mulla tasapainoa löytyä. Joku poika tulee ktm'llä vastaan Sara ei meinaa eka mitää mut sitku se on menny melki ohi se nousee pystyyn --> täyskäännös --> täysii laukkaa mopon perään.... No sain se melki heti pysäytettyy ku se lähti laukkaan, mut oli eka vänkäämistä että mennäänkö me maastoon vai kotia. Sen jälkeen hetkenpäästä pari tyyppii lumikenkäilee pellolla ja Sara ihmettelee niitä ja sit takaa tulee pyöräilijä ja jäästä kuuluu sellanen rusahdus tai sellane niin kaks kenguruloikkaa eteenpäin.... On mulla hupsu heppa :D ♥ ei voi muuta sanoa. Muuten maasto meni hyvin ja oltiin ehjinä kotona :)! Tokaa kertaa elämässäni maaston ilman satulaa ja tuli sellaanenki hullunmylly että huhhuh :D

10 päivää ja meitsi häipyy Teneriffalle ♥ Ihanaa, mut en halu jättää Jonia tänne :'( Kuka idiootti mulle muutes soittelee yöllä ja tänään soittanu päivällä kaks kertaa? tulee vaan et estetty ja et numero tuntematon ku se soittaa. Kellä ei oo elämää ja tekee tollasta? Ainut mitä oon saanu puheluista selkoo on et se puhu jotain Jonista tänään ja et se on mun mielestä poika. Terkkui vaan sulle pilasoittelijalle jos luet! On sulla vissihin tylsää ku tollasta pitää tehdä.

Mun piti lukee tänään matikkaa ja mennä salille, mutta näköjään jää kumpikin huomiselle :) Mä täs lakkaan viä kynnet, puhun Jonille puhelimes ja meen nukkumaan, moido! ♥







lauantai 23. maaliskuuta 2013

You are my everything ♥

21.4.2013 ♥ Tuona päivänä mulla ja Saralla tuli vuosi täyteen :) On ihan uskomatonta kuinka tällänen pikkutyttö hiljattain vasta haaveili omasta hevosesta ja monien eri ratsujen jälkeen on vihdoinkin oma. Saraa kutsuttiin edellisessä kodissaan Nannaksi ja Sara on kiertänyt monia ratsastuskouluja Oulun lähistöllä. Nyt Saralla on pysyvä, huolehtiva koti ja pääasiana ettei ratsastaja vaihdu kokoaika. Sara kyllästyi ratsastuskoulupuuhiin ja sen takia se myytiin pois. Sara kyllästyy tosi helposti, joten se vaatii liikutuksessa vaihtelua ja nauttii siitä. Mutta nyt ku ajattelee kuinka paljo me ollaan Saran kanssa kehitytty tän vuoden aikana, ero on huikee ja oon muutenkin kehittynyt ratsastajana paljon. Mikään ei ikinä pysty korvaamaan kuinka paljon Sara on opettanut mulle ja mitä kaikkea se on mulle antanu. Sara on mun unelmien ratsu ♥ Meillä on Saran kanssa tavoitteina päästä hyppiin aluetasolle esteitä ja jos menestystä tulee niin ehkä Sara vielä astutetaankin (:

Tälläviikolla oon ollut Jonilla keskiviikkona ja perjantaina :) Perjantaina mentiin Essin kans ja Essi meni Henkalle ymm. ja myöhemmin oltiin sit kylillä ja oltiin Jonin kans kebabis syömäs ja sit Arttu, Essi ja Henkkaki tuli sinne :) Pizza on sielä niiin ihanaa ♥ Ja mikäs siinä ku tarjottii ;) hihi. Perjantaina illa olin että mulle tulee tylsin viikonloppu ikinä ku Joni on Poris poikien kans ja muutenki et oon ihan erakkona tyhjyyttä tuijottamas kotona koko viikonlopun... Mutta toisin kävi! Joona kyseli illalla mua kisahoitajaksi Poriin (ette tiäkkää kuinka nauroin ku ne kisat oli Poris :DDDD) ja ensin olin etten viitti mennä ku serkulla oli synttärit, mutta sit kysyinki äitiltä ja niin sit oltiin tänään Poris :)

Heräsin vähä ennen 9 ja 10 piti olla Tommin tallilla :) Lähettiin sit Poriin ja sit kisapaikalla ei mitää sen erikoisempaa ollu. Laitettiin heppaa valmiiksi ja mä taluttelin Kerttua ja sit kuvasin. Tua maneesis oli aika hyvä kuvata et sielä oli enemmän valoa ku yleensä maneeseis on! Oli tosi kivaa olla sielä ja sain ite kokemusta lisää ja palasin kotia 10e rikkaampana ;) Joona hyppäs 100cm ja 110cm - metris ei sijoitusta ja metrikympis oli eka! WUHUU hyvä Joona ja Kerttu :) Ihastuin Kerttuun ihan tyysti ja mulla on ihan uus käsitys ulkomailta tuotuihin heppoihin. Kisois on kamalaa olla ku siä on niin hienoja heppoja :( :DD Ja toi talli mis ne kisat oli niin se oli nimeltään joku Zilpa.

Tossa yks vielä niistä videoista :)
Ennen

Jälkeen (huomakkaa suuri ero!)

















keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Without you? NEVER.

Ensinnäkin haluan kiittää Jenniä tästä haasteesta :) ! Haasteet on kivoja jos on tylsää tai jotain :)

1. Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja jätä niiden kommenttiboksiin haaste. (valitsin vaan 3 en jaksanu enempää xd )
Anna
Henna
Roosa

2. 5 asiaa, jotka tuovat hyvän mielen.
Joni
- Kaverit
- Perhe
- Eläimet
- Urheilu

3. 5 asiaa, mitä tarvitsen päivittäin.
- Puhelin
- Kaverit
- Ruokaaaaa
- Musiikki
- Eläimet

4. 5 kirjaa, joita suosittelen muille.
- En lue kirjoja oikeestaan, eli en osaa suositella mitää.

5. 5 suosikki laulajaa.
- Lady GaGa
- Nicki Minaj
- Rihanna
- Lana del rey
- Adam Lambert

6. 5 lempiruokaa.
- Kana + curry kastike ja riisi
- Tortillat (Hennan äitin tekemät on jotain niin rakkautta ♥ kunniaa Piialle ;)!)
- Hirvenkäristys (Äiti osaa tehdä hyvin!!)
- Pizza
- Härän pihvi

7. 5 paikkaa jossa haluaisit käydä. (listaan sellasia mis en oo käyny :)
- Italia
- Englanti
- Egypti
- Ranska
- Amerikka

8. 5 adjektiivia millä kuvaisit itseäsi.
- Empaattinen
- Suorasanainen
- Oon sellanen sulle ku sä oot mulle
- Herkkä
- Rohkea (riippuu toki asiasta)

9. 5 asiaa joista unelmoin.
- Omasta unelma talosta
- Et olisin Jonin kans koko loppuelämäni ♥
- Hyvä ja mukava ammatti
- Etten olisi lihava koskaa XDDDDD ehanaa
- Menestyisin ratsastajana

10. 5 elämän ohjetta mitkä haluan jakaa muille.
- Olkaa oma ittenne, älkää olko kukaan muu.
- Älä muutu ikinä kenenkään muun takia.
- Hymyile viholliselles, sitä ärsyttää ku sulla on kaikki hyvin :)
- Parisuhde on 2 ihmisen välinen asia, joten antakaa ihmisten olla rauhas.
- Mikään ei oo sellainen asia, mistä ei selviäis.

Tässä yks video siitä ratsastuksesta :)




sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kuuleeks mua kukaan, vai oonksmä yksin?

Olin Jonilla torstaina ja iskä vei mut ja Essin perjantainaki Teuvalle ja oltiin kummakki yks yö ja sit molemmat kotia launtaina :) Launatina tuli Jonin kans 7kk ♥ oikeesti kuinka aika menee noin nopiaa? :o Tuntuu et oon kokoaika kirjoottaas et Jonin kans näin ja näin monta kuukautta :D Tulipas sekavasti mutjoo, sitte ku tulin kotia otin iPhonen käyttöön ku se oli tullu ♥ jeeees! ja sitte saiki aika pian lähtee isoveljen synttäreille :) ♥ Oli kiva nähdä veljee ja Nooraa (: Lähdettiin sieltä sit joskus puol 10 vähä jälkeenki niin sitte pakkasin vähä ja menin Essille yöksi Roosan ja Jennan kanssa. Oli kiva viettää tyttöjen kans laatuaikaa! Mulla oli kamera joukos mut jotenki ovelasti ei sit otettukaa sielä kuvia :o Nomut instagramis on kuvia senki edestä. Muutes kertokaa teidän instakäyttäjii ja ruvekkaa seuraamaan mua, mun käyttäjä on Yourlittleprincesss :)

Nyt on ollu tosikiva sää pihalla jo muutamia päiviä :) Niin tänäänki sai laadukkaita kuvia ku äiti halus tulla tallille niin laitoin sille vaan kameran käteen et ole hyvä ja kuvaa! :D Ja tosi kivoja otoksia sieltä tuliki ja voisin sanoo et vihdoinki oon saanu mun hepan takasi. Sara on ollu ny jonkin aikaa ihan suoraansanoen vittumaanen ratsastaa ja tallille on muutenki ollu ärsyttävä mennä ku kaikki vaan arvostelee mua ja puhuu paskaa. Ei oo siis mitää intoo mennä tallille ku heppa ei mee hyvin ja saa paskaa niskaan, mutta onneksi toi asia sai loppunsa nyt! Sara meni tänään niiiiin hyvin :) ♥ aluksi otin vaikeempaan suuntaan Saralle ja mulle (on muutes hankalaa ku molemmille vaikee suunta ymm on sama) ekaks kuolaimelle ja yritin kuulevaiseks ja sit se meni aika hyvin, vaihdoin suuntaa ja sit se meniki jo tosi hyvin. Ainut vaan et Sara oli aika laiska ja ei polkenu tarpeeksi takaosallaan, mutta Sara meni silti hyvin. Nyt tuli sit hyvät fiilikset tällepäivälle ja treenausinto! Ja äitiki kyseli et koska kisoihin ;) Äiti otti videoitaki mutten saa niitä tähän :s kokeelen joskus myöhemmin vielä saada!
















Juntteja?

Oon täs jo jonkin aikaa pyöriny youtubessa ja sieltä löytyy mitä hauskempia videoita :D Päätinpä jakaa teille muutaman :) Kirjoittelen illemmalla vielä mitä oon tehnyt, mutta täsny tammönen ekaks, ku meen viä tallille ja äiti tulee kuvaamaan niin saan kuvia postaukseen!



torstai 14. maaliskuuta 2013

Round and around and around and around we go

Mä oon jo fiilistelly kesää ja muutenki haluisin et kesä tulis mahdollisimman äkkiä, mutta sitte sato paripäivää sitte ihan vitusti liikaa lunta.... Ihan perseestä! Mut sulais ny äkkiä ees tiet niin uskallan skopon rattiin :) Onneks pääsen ruokkiin mun kesäintoo Espanjaan tasan 3 viikon päästä! Ja onneks tänään paistaa aurinko jos tiet sulais paljo :) Olin siä lumimyrskyski oikeen trueheppatyttönä ratsastaas kaks heppaa, ku lupasin ratsastaa omani lisäki Satun hepan Karon. Karo on varmaan ainuy lämppäri mistä tykkään! Karo on vaan niin semmonen ♥ Kummakki hepat meni hyvin, vaikka molemmilla virtaa piisas ja myrskyn lisäks traktori hääräs siinä pihas ihan kokoajan. Onko mulla oikeesti niin huono tuuri et traktorilla aurataan aina sillon ku oon kentällä?

Oon rakastunut ihan tyysti noihin vanilija kokiksiin, jotain niin rakkautta ♥ suosittelen maistaan! Kauhajoella niitä saa ainaki valtista :) kauheen halpoi noi ei toki oo. Oltiin tänään kaupois koulun jälkeen ku iskä tuli hakemaan niin ostin sit ton hetkenaikaa haaveilemani kellon! Ostin sen omilla rahoillani :) Siitä pyydettiin 49 euroa mut sittekku mentiin sinne kassalle ja iskä sano vaan et paljonko on pyyntihinta, iskä makso kortilla ja sitte katottiin kuittii et saatiin se vaan 29.90 euroa! huisii säästin 20 euroo ku iskä avas vain suunsa :D mä oon ite ainaki ihan surkee tinkimään mut onneks iskä osaa sen homman.

Tiistaina oli biologian koe ja sain siitä 8 puol! jes :) Meni hyvin ku siinä oli vaikeita asioita: sydän, maksa, munuaiset, hormooneja, aivot jne. Mutta olisin silti halunnu 9... kukapa ei (: Mä voisin lopettaa tän lupailun et koska kirjotan mitäki juttuu ja silleen, ku en oo viäkää tehny sitä meikkijuttuu.... sori :D se tulee heti ku kerkeen!

Yhdestä asiasta haluan vielä muistuttaa ja sanoa, elikkäs mä en pakota teitä lukemaan blogia, se on täysin teidän oma päätös :) eli mulle on ihan turha valittaa esim. et miksi kirjoitan niin paljo Sarasta. Ensinnäkin se on suuuuuri osa mun elämää eikä se asia muutu miksikään :) Ja tottakai haluan rakentavaa ja asiallista palautetta ja kritiikkiäki saa antaa, mutta kaikki kohtuudella. Oon erittäin onnellinen et mulla on jo 62 lukijaa ku ajattelee että hetkisitte olin onnellinen ku niitä oli 20. Ja tietenkää anonyymejä ei saa unohtaa (: Mut nyt mä tästä lähen Jonille pikkuhiljaa ja pakkaan vaan eka laukun ja silleen :) heis ♥






Adrina Quartz, Kultatähti (49.00e 29.90e)