Sivut

perjantai 27. toukokuuta 2016

Let's talk about all the good things

Tällä viikolla olen mennyt itsenäisesti työskennellen Saran kanssa ravissa ja käynnissä. Vapaankin annoin Saralle torstaina. Päivät ovat menneet vaihtelevasti, välillä on rankempia päiviä ja välillä on taas kevyempiä. Sarasta huomaa sen, että se on saanut olla kauan sairaslomalla ja ei ole joutunut sen kummemmin töitä tekemään. Sara ei jaksa työskennellä kauaa ja yrittääkin luistaa hommista menemällä mukamas nätisti, vaikkei todellisuudessa niin tee. Huomaa kyllä, että vaikka on yrittänyt omaa kuntoa pitää yllä, on harjoitusravissa oleminen rankkaa. Aikaa vain ja treeniä + palautumista, niin eiköhän se Saran (ja minunkin) kunto nouse ja saadaan Sarakin rehelliseksi. 

Huomenna olisi tarkoitus ottaa Saran kanssa ylioppilaskuvia, vähän pelottaa jo etukäteen mitä siitä tulee. Sara on onneksi kuitenkin kuvauksellinen ja hallittee poseeraamisen, mutta ei sitä koskaan voi tietää millä kaviolla neiti aamulla nousee.

Lauantaina, sunnuntaina ja todennäköisesti myös maanantaina on Heidin valmennuksia joihin osallistumme Saran kanssa. Tarkoituksena olisi kuitenkin, että äiti menisi Saralla tunnille sunnuntaina. 







sunnuntai 22. toukokuuta 2016

What's your type?

Tiedättekö sen tunteen, kun kaiken tapahtuneen jälkeen voi jo vähän hengittää ja tuntee olonsa vihdoin onnelliseksi. Lauantai oli sellainen päivä. Olimme Saran kanssa Heidin valmennuksessa ja työskentelimme ravissa tehtäviä (kolmikaarista kiemurauraa, johon liitettiin voltteja). Yhdessa vaiheessa Sara vain hoksasi, että nyt tehdään taas hommia ja palaset vain loksahtivat paikoilleen. Sara oli juuri sellainen kuin se oli ennen pitkää sairaslomaa. Sara on niin miellyttävä ratsastaa kun saa sen tajuamaan, että nyt tehdään töitä. Siinä vaiheessa tuli sellainen fiilis, että vitsit kun työskentelyä onkin ollut ikävä ja Sara on juuri oikeanlainen hevonen minulle. Lopuksi laukkasimme kaksi volttia ja Sarasta näki kuinka se nautti. Sarasta on nyt nähnyt kuinka sillä on ollut ikävä tehdä töitä ja näyttää mihin siitä on. Itkuhan siinä tuli lopuksi, kun Sara on niin hieno hevonen ja pitkä matka ollaan taas tähän pisteeseen menty. En kyllä muista koska viimeksi olisin ollut niin onnellinen, että olisin ruvennut itkemään. Kyllä tämä tästä, ainakin toivottavasti.


perjantai 20. toukokuuta 2016

Don't let me down

Saran ensimmäinen viikko klinikan jälkeen on mennyt seuraavanlaisesti: joka toinen päivä kentällä käyntityöskentelyä + 2min ravia ja joka toinen päivä maastakäsin peltotiellä kävelyä. Suunnitelma on tehty sen takia, ettei aloiteta liian rankasti yhtäkkiä. Olen myös tarkkaillut Saran sykettä stetoskoopilla (ennen ja jälkeen liikutuksen). Näin pystytään seuraamaan Saran kuntoutumista ja palautumista rasituksesta.


Sara pääsi viime viikolla heti klinikan jälkeen laitumellekin. Päätin silloin odottaa edes siihen asti kun jalka olisi ultrattu. Ei tarvinnut murehtia, että Sara rikkoisi jalkansa laitumelle päästessään, koska silloin ei voinut tietää onko se täysin terve vai ei. Kaikin mahdollisin tavoin pyrin silloin kuitenkin riskit pienentää minimiin. Sara on nauttinut kun on päässyt laitumelle. Lilli ja Sara ovat aivan erottamattomat ystävykset, mikä on hyvä asia, koska meidän on helppo Siljan kanssa lähteä hevosten kanssa maneesille talvella tarvittaessa.


Kuntoutan Saraa nyt hiljalleen, esteitä Sara ei kuitenkaan varmaan vuoteen ainakaan näe. Voin todennäköisesti hypätä joskus tulevaisuudessa Saralla, mutta koska kiinnostukseni on täysin koulupuolella, niin miksi kiirehtiä esteiden suhteen. Olisi vain mukavaa saada esteet jossain vaiheessa virkistykseksi mukaan. Oej tulee kylmätä huolellisemmin aina ratsastuksen jälkeen, mutta se tulee jo niin rutiinilla ettei sitä edes huomaa. Mielellään tallillakin käy kun on hyvä porukka ja matka on lyhyt. Saatan joskus käydä useammankin kerran päivässä tallilla. 



torstai 19. toukokuuta 2016

Kontrollikäynti

Torstaina oli kauan odotettu klinikkareissu Takalan klinikalle Nurmoon. Sara on ihan huippu, koska se menee lähettämällä koppiin. Oivalsin sen yhtenä päivänä vahingossa. Pääasia on kuitenkin se, että nyt löytyy keino millä Sara menee hyvin mutkattomasti koppiin ja voin yksin lähteä sen kanssa reissuun. Keskiviikon harjoituksesta löytyy videoita, valitettavasti ne vain ovat epätarkkoja, mutta ehkä te kestätte sen?

Klinikka sujui kokonaisuudessaan hyvin ja klinikalla Sara meinasi jo nukahtaa syliin ennen rauhoitusta. Sara ei jännittänyt yhtään ja totesi heti klinikalle tullessaan, että hei mähän oon ollut täälä aiemminkin. Samin saapuessa katsomaan Saraa se suorastaan järkyttyi. Sami ei ole nähnyt Saran jalkoja vuodenvaihteen jälkeen, jolloin jaloille tapahtui onnettomuus. Saralla on siis oikeassa etujalassa syvän koukistajan tukisidevaurio, joka todettiin ultrassa parantuneeksi. Saralla saa alkaa ruveta ratsastamaan ja kuntouttamaan pikkuhiljaa. Vasemmassa etujalassa varsinkin on vielä kuitenkin ihonalaista tulehdusta, mutta saatiin siihen hauteita ja se on parantunut jo huimasti. Sara, sekä minäkin, olemme viihtyneet hyvin uudessa tallipaikassa.


maanantai 9. toukokuuta 2016

Rutiinit auttavat

Torstaina olisi matka tiedossa klinikalle ja kaiken lisäksi muuton yhteydessä Sara meni traileriin huonosti. Sen takia sunnuntaista asti olen lastannut Saran joka päivä ja aijonkin lastata sen joka päivä torstaihin asti. Torstain jälkeen olisi tarkoitus lastata Sara pari kertaa viikossa, että saa pidettyä rutiinin ja tehtyä Saralle selväksi sen, että traileriin mennään silloin, kun joku niin vaatii.

Lauantaina ja sunnuntaina lastaukseen kului tunti. Sara ei pelännyt traileria tms, mutta se ilmiselvästi halusi vain ottaa naisesta mittaa. Sara haluaa vain päästä pälkähästä ja suomalaisittain yrittää kusettaa sen minkä kerkeää. Saralla on kuitenkin käynyt tuuri ja hän on onnistunut saamaan yhtä jääräpäisen akan omistajakseen. Maanantaina ei ollut tarkoitus lastata Saraa, mutta asiaan tuli positiivisessa mielessä muuttujia ja pääsinkin lastaamaan Saraa. Tarkkaa aikaa ei otettu, mutta lastaamiseen meni alle puolituntia. Kyllä se tästä vielä, pitää vaan saada hommaan rutiini takaisin. Kaikista parasta on kuitenkin se, että kun Sara on kopissa, saan itse mennä siirtämään väliseinän ja laittaa takapuomin kiinni. Onnistuu tulevaisuudessa yksinkin lähteminen kun neiti odottaa kiltisti, että laitan kaiken kiinni.

Tällä hetkellä tilanne on 3 - 0 ;)

Torstai jännittää aivan älyttömästi, koska sitten tosissaan saa tietää mitä Saran tulevaisuuden kanssa tehdään. Jääkö Sara lomalle kuinka kauaksi aikaa vai saako askellajeja kuntouttaa. Paljon enemmän Sara jo tarhassa riehuu, mutten silti uskalla ääneen positiivisia asioita sanoa, koska koskaan ei voi olla liian varovainen. Todennäköisesti palailen torstaina asiaan :)

torstai 5. toukokuuta 2016

It's all on you, so what you wanna do?

Sara on kotiutunut todella hyvin ja äkkiä uuteen paikkaan. Sara on jo päässyt vaahtokylpyyn, mutta tällä viikolla olisi uuden kylvyn aika. En olisi uskonut, että tallin ilmastointikin vaikuttaa näin paljon.  Saran silmät ovat kirkkaammat, eivätkä vuoda ja Saran keuhkot puhdistuvat hiljalleen. Jalatkin ovat lähteneet parantumaan todella hyvin, iho niissä meinaa vain olla kuivaa. Ostinkin niihin edellispäivänä kaupasta luomuhunajaa, jos sillä saisi niitä hoidettua. 

Sara on nauttinut, kun se on kunnolla päässyt töihin ja päivittäinen ohjelma on vaihtelevaa. Kentällä olemme nyt ahkerasti treenannut takaosan väistämistä ja sen aikana ei saisi tulla tahtirikkoa. Käynnin temmon säilyttäminen on tärkeää ja Heidi osasikin antaa meille mukavan tehtävän. Tallin lähellä on peltotietä, jota pitkin olemme olleet taluttaen kävelemässä ja voi vitsit miten Sara onkaan nauttinut siitä. Sarasta näkee sellaisen elämänilon nyt ja Heidikin on sanonut, että se oikeasti tykkää tehdä töitä. 

Eilen olimme maastolenkillä ja sielä vierähtikin yli kaksi tuntia. Oli todella mukava maasto ja eniten olen ylpeä siitä, kuinka Sara ei pelännyt edessä kulkevaa Vinskiä jolla oli kärryt. En tiedä onko Sara koskaan nähnyt kärryjä ja jos se on nähnyt kärry, niin niitä ei ole nähty ainakaan neljään vuoteen. 21.4 tuli Saran kanssa neljä vuotta täyteen. En ymmärrä mihin tämä aika oikein menee. Nyt on taas Takalaan saatu aika: pääsemme Saran jalan kontrolliin 12.5. Silloin selviää parhaiten miten tekee Saran kanssa, että saako jatkaa kuntouttamista raviin ja laukkaan, vai onko käveleminen vielä ainut vaihtoehto. Jos jalka ei millään meinaa parantua, on astuttaminenkin nähty vaihtoehtona, mutta sen nyt näkee klinikan jälkeen, tarvitseeko asiaa miettiä pidemmälle. Tottakai tärkein olisi se, että saisin vielä Sarasta treenikumppanin ja pääsisi edes välillä pyörähtämään valkoisten aitojen sisäpuolella.







maanantai 2. toukokuuta 2016

Gratitude is peace

 Moni luulee tai on saanut sellaisen käsityksen, että olen maailman kiittämättömin lapsi ja isin pikku prinsessa. Sitä en kuitenkaan kiistä, ettenkö olisi äidin ja isin pikkuprinsessa, koska olen sitä. Mutten kuitenkaan ole todellakaan kiittämätön. En ole saanut mitään ilmaiseksi ja kaikesta mitä olen saanut, olen äärettömän onnellinen. Teidän tulisi kuitenkin muistaa se, että blogi ei ole koko totuus, eikä kerro ihmisestä läheskään kaikkea.

Oman hevosen saamiseksi olen tehnyt kaikkeni. Minulla oli noin vuoden ylläpidossa hevonen, jonka avulla sain todistettua vanhemmilleni, että hoidan hevosen kurinalaisesti joka päivä - mukisematta. Kun vanhemmat saatiin vakuutettua, sain oman hevosen. Äiti kerran sanoikin, että päivääkään ei ole tarvinnut katua, että minulle on hevonen ostettu. Motivaatio ratsastuksen ja varsinkin Saran suhtee kasvaa päivä päivältä ja tallilla kulutan mielelläni aikaa. Fakta on kuitenkin se, että en olisi ikinä pystynyt tähän ilman vanhempiani. Kirjoitankin tämän postauksen kunnioituksena ja yhtenä kiitollisuuden osoituksena vanhemmilleni. 


Äiti ja isä ovat kuljettaneet minua tallille. Äiti ja isä ovat tulleet kanssani klinikalle ja olleet tukenani vaikeimpina hetkinä. Jos olen esim. kipeä, ei äitiltä tarvitse edes kysyä menisikö hän puolestani tallille, se on ilmiselvä asia. Äiti on myös se, joka on ollut kilpailuissa taluttamassa Saraa ja kiltisti kuunnellut tiuskivaa ja jännittynyttä teiniä. Äiti ja isä ovat myös ne, jotka kysyvät tallilta tullessani miten meni ja mitä Saralle kuuluu. Äiti ja isä oikeasti tukevat minua harrastuksessani ja ovat osa sitä. En voisi toivoa parempaa tukea vanhemmiltani. En voisi olla kiitollisempi vanhemmilleni kaikesta, mitä he ovat minun ja Saran eteen tehneet. Ja sekin, että ratsastus ei ole vain minun harrastukseni, vaan se on myös heidän, koska he ovat tiukasti osa sitä. Ratsastus vaatii paljon aikaa ja vanhempani ovat käyttäneet paljon aikaansa tähän, vaikka varmasti olisi ollut monet kerrat houkuttavampaa vain sanoa ei ja tehdä omia asioita. Muistakaa olla kiitollisia kaikesta siitä, mitä teillä on. Vaikka olisikin kiitollinen, olisi se hyvä todeta joskus edes ääneen. Kiitos äiti ja isi.