Sivut

tiistai 2. elokuuta 2016

Nykäsen kouluvalmennus 8.7.

Olimme ensimmäistä kertaa Nykäsen Kallen kouluvalmennuksessa 8.7. Anna tuli silloin kanssani tallille ja saankin häntä kiittää kuvista. Vettä satoi valmennuksen aikana, mutta se ei haitannut lainkaan. 

Toisella pitkällä sivulla oli puomi uran sisäpuolella. Puomille piti tehdä väistö, ensin käynnissä ja myöhemmin ravissa. Puomin kohdalle tuli suoristus ja sen jälkeen väistö takaisin uralle. Päätyihin tehtiin isot ympyrät, missä piti saada hevonen venyttämään askelta. Toisella pitkällä sivulla oli kolmikaarinenkiemuraura, missä oli puomit. Puomien ympäri piti tehdä voltit, esim. oikeassa kierroksessa tehtiin ensin voltti vasemmalle, sitten oikealle ja taas vasemmalle. Tehtävät olivat todella kivoja, mutta kyllä vähän meinasi olla hukassa kun ei ole päässyt taas treenaamaan niin paljoa.  

Kokonaisuudessaan valmennus sujui hyvin, mutta loppujen lopuksi kuski, niinkuin ratsukin oli hyvin väsynyt. Teki välillä vähän tiukkaa, koska en muista koska viimeksi olisin ollut tunnin valmennuksessa. Eiköhän molempien kunto ja jaksaminen sitä kautta kehity. Ehdottomasti menen Nykäsen valmennuksiin uudelleen ja seuraava onkin nyt 11.8. Nykänen käy valmentamassa tallillamme kerran kuussa. 









maanantai 1. elokuuta 2016

I should have known from the start

Miksei meistä ole kuulunut yhtään mitään? Siinäpä vasta kysymys. Rehellisesti sanottuna olen keskittynyt elämään elämääni ja en nykyään ole koneella oikeastaan ollenkaan, ellei netflixin katsomista lasketa. Jälleen kerran elämäni on muuttunut, mutta tälläkertaa positiivisesti. Saran kanssa treenit sujuu ja olemmekin olleet nyt Nykäsen Kallen valmennuksissa kerran kuussa ja viikottain pyrin normaalisti Heidin silmän alle.


Olimme Saran kanssa myös Siltakorven Sannan kouluvalmennuksessa Niinisalossa ja yövyimmekin siellä. Valmennus oli hyvä ja reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut. Sara meni koppiin hyvin, yö vieraassa tallissa oli sujunut rauhallisesti ja nätisti Sara jaksoi odottaa Lilliä seuraavana aamuna yksin tallissakin. Ajattelin Saran sekoavan uudessa paikassa kun ei ole reissannut pitkään aikaan, mutta jälleen sain epäillä turhaan.

Olen nykyään onnellisesti parisuhteessakin. Joten ymmärrettävästi viikonloput kuluu poikaystävän kanssa suurimmaksi osaksi. Kahdissa eri häissäkin olen käynyt, Siljan omissa ja veljeni omissa. Tällähetkellä olen kuumeessa kotona ja Saralla jo toinen lomaviikko menossa. Treeniin palaillaan kunhan olen itse taas kunnossa ja Sara on saatu kengitettyä (muutaman viikon aikana lähtenyt kaksi kenkää jo, kokeiltiin uutta kengittäjää huonoin tuloksin).


Palailen valmennuspostauksien kanssa seuraavilla kerroilla, kunhan kuume ei ole enää niin kova ja jaksan editoida videoita :)